Päijät-Hämeen museoiden työryhmä
Päijät-Hämeen museoiden työryhmän tarkoituksena on kehittää alueen museoiden yhteistyötä sekä tarjota vertaistukea ja kontakteja alueen museotoimijoiden kesken.
Työryhmä valitsee edistettäviä hankkeita, joihin keskitytään määräajaksi (vuosi – kaksi vuotta). Mukaan toimintaan ovat tervetulleita kaikki Päijät-Hämeen alueella museotoimintaa ylläpitävien tahojen edustajat. Työryhmän toimintaan voi tulla mukaan milloin vain, myös kesken kauden. Toimintaa koordinoi alueellinen vastuumuseo, joka yhdessä työryhmän kanssa huolehtii myös vuosittaisen Päheet museot – museoviikon ja Päijät-Hämeen museopäivän järjestämisestä.
Kaudella 2025-2026 työryhmä keskittyy aineettoman elävän kulttuuriperinnön ja nykydokumentoinnin teemoihin. Tavoitteena kauden aikana on tunnistaa paremmin alueen aineetonta ja ajassa elävää kulttuuriperintöä, tutustua museoiden nykydokumentoinnin käytöntöihin ja toteuttaa yhteistyössä pienimuotoisia dokumentointeja aineettomaan kulttuuriperintöön liittyen. Lisäksi kaudella toteutetaan teemaan ja dokumentointeihin pohjautuen yhteistyössä museoiden käyttöön näyttely-, työpaja tai muuta opastusmateriaalia.
Lisätietoa:
Museotoiminnan kehittäminen maakunnassa