Yhteiset yleisöt -seminaari Lahdessa 25.-26.11.2024

Neljäs valtakunnallinen Yhteiset yleisöt -seminaari järjestetään Lahdessa 25.-26.11.2024

Kaksipäiväinen seminaari on suunnattu kulttuuri- ja taidealojen yleisötyön ammattilaisille. Seminaari on loistava tilaisuus tutustua yleisötyön ajankohtaisiin ilmiöihin ja verkostoitua alan asiantuntijoiden kanssa. Yhteiset yleisöt on ainoa valtakunnallinen tapahtuma, jossa eri kulttuurialojen yleisötyöntekijät kokoontuvat.

Seminaarissa jaetaan vuoden 2023 Horisontti-yleisötyötunnustuspalkinto.

Alustukset ovat suomeksi, ja keskusteluihin voi osallistua sekä suomeksi että ruotsiksi.

Seminaariin on mahdollista osallistua joko molempina tai vain toisena päivänä. Osallistumishinta molemmille päiville on 112,95 e (sis. alv.) ja yhdelle päivälle on 62,75 e (sis. alv.). Seminaarihintaan sisältyy kahvit, Malvan iltajuhla ja tiistain lounas. Maanantain lounas on omakustanteinen, mutta siihen toivotaan ilmoittautumista seminaaripaikan varauksen yhteydessä.

Seminaarin järjestävät Lahden museot, Lahden kaupunginteatteri ja Sinfonia Lahti.

Seminaariin ilmoittautuminen on päättynyt. Mahdollista vapaista paikoista voi tiedustella: anna.jantunen@lahti.fi

OHJELMA 

MAANANTAI 25.11. 

Lahden Sibeliustalo​, Ankkurikatu 7 

11.00 Ilmoittautuminen ja omakustanteinen lounas 
Ilmoittautuminen tapahtuu Sibeliustalon aulassa. Lounas Ravintola Lastussa. 

12.00 Seminaarin avaus 
Maija Kylkilahti​, intendentti, Sinfonia Lahti 
Käytännön asiat seminaarin osalta​ 

12.15 Orkkanisointi​ 
Vesa Lehtinen, Sinfonia Lahti 
Orkkanisoidutaan! Orkkanisoiminen on orkesterin työskentelytapojen soveltamista muihin intensiivistä ryhmätyötä tekeviin organisaatioihin. Tahdistuessaan ihmiset muodostavat aivojen verkoston.  Kuinka viestitään ilman sanoja liikkeen ja hengityksen kautta? Kuinka orkesterin työskentelyä voi soveltaa pari- tai tiimityöskentelyyn? Aiheesta kertoo tutkija ja Sinfonia Lahden pasunisti FT Vesa Lehtinen.  

13.00 Hei, me sävelletään!​ 
Lotta Svartström ja Ilkka Uurtimo, Sinfonia Lahti 
Hei, me sävelletään! on luovaa musiikkikasvatusta, jossa lapset yhdessä orkesterin muusikoiden kanssa säveltävät pienen teoksen muusikoiden vetämissä sävellystyöpajoissa. Projektista kertovat viulisti Lotta Svartström ja sellisti Ilkka Uurtimo, jotka ovat työparina järjestäneet jo vuosien ajan useita työpajoja päiväkoti- ja koululaisryhmille. 

14.30 Kahvitauko  ​ 

15.00 Vuoden 2023 yleisötyöteko 
Kulttuuri- ja taidealan yleisötyötahojen;  Museopedagogisen yhdistys Pedaali ry:n, esittävän taiteen Yleisötyökillan ja Suomen sinfoniaorkesterit ry:n Horisontti-työryhmä jakaa vuoden 2023 yleisötyötekotunnustuspalkinnon sekä kunniamainninnan. Palkitut hankkeet esittelevät toimintamallejaan. Samalla julkistetaan vuoden 2024 yleisötyötekopalkinnon haku.

ILTA MALVALLA  JA MALSKILLA KLO 17.30 ALKAEN

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva ja Malskin Bistro, Päijänteenkatu 9   

17.30-19.00  Salaattibuffet Malskin Bistrossa. Malvan näyttelyt avoinna. Mahdollisuus osallistua Pauliina Mäkelän Pneuma-näyttelyn taidepajaan. 

19.00 Tervetuloa Malvaan! 
Lahden kaupungin vastaanotto. Museonjohtaja Tuulia Tuomen tervehdys Valogalleriassa. Sinfonia Lahden kokoonpano esiintyy​. Tutustumista toisiin yleisötyöntekijöihin. 

20.30 Ilta jatkuu  Ant Brew’ssa 

OHJELMA TIISTAI 26.11.​ 

AAMUPÄIVÄ  (Studionäyttämö)
Lahden kaupunginteatteri, Kirkkokatu 14

8.30 Ilmoittautuminen​  

Klo 9.00 Osallisuus museossa​ 
Tanssien talveen –tuokio, tanssitaiteilija Leena Keizer​ 

Miten osallisuus toteutuu Lahden museoiden yleisötyössä?
Ulla Viljanen, Hiihtomuseo, Muistot liikkeeksi -hanke 
Johanna Immeli, Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva 
Sini Ojala, Lahden Historiallinen museo 
Sanna Virta, Lahden kaupungin osallisuuskoordinaattori
Anna Jantunen, Lahden museot 

10.30 Lasse Kantola: Theatrum Olga 
Theatrum Olga on Suomen Diakoniaopiston Lahden kampuksen opiskelijateatteri. Lastenohjaajien, lähihoitajien sekä nuoriso- ja yhteisöohjaajien opintoihin kuuluu jopa 500 tuntia opintoja monitaiteissa. Olga on yhteisö-oppimo jossa erilaiset tekijät, kokijat ja yhteistyökumppanit kohtaavat. Me uskomme, että taide voi muuttaa maailmaa. 

11-12.30 Lounas  
Kumppanuustalo Fellmannian ravintola, Kirkkokatu 27 

ILTAPÄIVÄ KLO 12.30-16.00
Lahden kaupunginteatteri​, Kirkkokatu 14 

12.30-13.00 Tervetuloa Lahden kaupunginteatteriin 
Lauri Maijala, teatterinjohtaja 

13.00-13.55 “Vaikka se oli leikkiä, musta tuntu ihan oikeesti” Teatteri oppimisympäristönä (Studionäyttämö)
Anna-Riitta Partanen, Lahden perusopetus 
Lahden kaupunginteatterin ja Lahden perusopetuksen uniikki yhteistyö tunnetaitojen, elämysten ja kohtaamisten näyttämönä. 

13.55-14.20 kahvi ​ 

 14.20-15.15 Erätauko-keskustelu: Yleisöt – toiminnan kohteita vai aktiivisia toimijoita Ylälämpiö)  
Erätauko on vuorovaikutteinen keskustelumenetelmä. Dialogissa tähdätään aiheen, toisten ihmisten tai itsen parempaan ymmärtämiseen, mutta ei yksimielisyyteen tai nopeisiin ratkaisuihin. Parhaimmillaan dialogissa syntyy ennalta-arvaamattomia oivalluksia ja uutta ajattelua. Yhteiset yleisöt -seminaarissa keskustelemme ovatko yleisöt toiminnan kohteita vai aktiivisia toimijoita. Osallistujat jaetaan pienryhmiin, joissa heillä on mahdollisuus jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan rauhassa ilman keskeytyksiä. Keskustelua ohjaavat Lahden kaupungin erätaukofasilitaattorit.

15.15-15.30 Yhteinen lopetus ja Erätauko-oivallukset 

YÖPYMINEN LAHDESSA 

Sokos Hotel Seurahuoneella on kiintiövaraus seminaarin osallistujille. 

Ajankohta: 25.-26.11.2024 

Huonemäärä: 20 

Perinteikäs Päätalo 

Solo yhden hengen huone                                  108.00 EUR / huone / yö 

Solo kahden hengen huone                                133.00 EUR / huone / yö 

Solo Up yhden hengen huone                           138.00 EUR / huone / yö 

Solo Up kahden hengen huone                         163.00 EUR / huone / yö 

Tutustu huoneisiin -> Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone | Hotelli Lahti | Huoneet – sokoshotels.fi 

Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, asiakassaunan käyttö, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv. 

Huonehintaan sisältyvät S-Card edut. S-Card on S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden kanta-asiakasohjelma työmatkustajalle. Voitte tutustua korttiin ja sen etuihin tarkemmin osoitteessa https://www.sokoshotels.fi/fi/s-card.  

Hotellihuoneet ovat käytettävissänne tulopäivänä klo 15.00 alkaen lähtöpäivään klo 12.00 saakka. 

Varaukset 

Erikoishinnan saa mainitsemalla varauksen yhteydessä kiintiötunnuksen BSEMINAARILAHTI 

Sokoshotels valtakunnallinen myyntipalvelu +358300 870 000 tai Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone, puh. 020 1234 655, email. seurahuone.lahti@sokoshotels.fi 

Nettisivun kautta www.sokoshotels.fi 

(valitse oikea kaupunki ja majoituspäivät, tunnus syötetään kohtaan ”Varauskoodit”) 

Voimassa 

Majoituskiintiöstä vapautuu huoneita porrastetusti hotellin muuhun myyntiin seuraavasti: 

50 % varaamattomista huoneista vapautuu myyntiin 15.11.2024. 

Loput varaamattomista huoneista vapautuvat myyntiin 18.11.2024. 

Varauksen vahvistaminen 

Kiintiöstä tehdyt huonevaraukset on vahvistettava luottokortilla tai maksettava varausvaiheessa. Kiintiöstä tehdyn yksittäisen varauksen viimeinen kuluton peruutuspäivä on 7 vuorokautta ennen tulopäivää. Ensisijaisesti suosittelemme varauksen tekoa puhelimitse tai netissä. Ystävällisesti huomioithan, että tietosuojasyistä luottokorttitietoja ei saa lähettää sähköpostitse. 

Maksutapa 

Jokainen majoittuja vastaa itse omista majoituskuluistaan. Maksutapana hyväksymme käteisen, pankkikortin tai luottokortin. 

Lisätiedot

Anna Jantunen
Hyvinvoinnin ja osallisuuden intendentti